Ja kaikki tapahtuiki niin nopeaa!

Perjantaina kuvittelin olevani mahataudissa kauheiden vatsaväänteiden kans. Kuitenkaan mitään epämääräistä ei tullut. Kivutkin loppui lauantaina hetkeksi mutta jatkui sitten. Ei ne mitään kauheita olleet, sellaisia kestettäviä. Tuli kuitenkin epäilys että vauvalla ei ois kaikki kunnossa ja muutkin sanoi että ei ole normaalia olla vattakivuissa ilman syytä paria päivää. Sunnuntai aamuna sitten su

ostuin lähtemään äitipolille tsekkaamaan tilanteen. No supistuksiahan ne oli ja vauva oli päättänyt että nyt minä tulen täältä ahtaasta akvaariosta pois. Noin 5-7h myöhemmin klo.14.53 minusta tuli sitten äiti sectiolla vauvan perätilan takia.

 Leikkaus meni hyvin ja kehuttiin että oikein olisi saanut videolle ottaa ja käyttää opetus materiaalina. Tikit on siistit ja haava lähteny hyvin paranemaan :) Leikkaus henkilökunta oli mukavia ja oli niin turvallinen olo kun voi olla sellaisessa tilanteessa :D

Muru näytt
i leikkaussalin vaatteissa ihan järettömän hyvältä! Taidetaan alkaa kotona leikkiin lääkäri leikkejä! :D

Ensimmäinen ilta ja seuraava päivä meni aivan kanttuvei maatessa sängyssä
osastolla. Kaikki nesteetkin pillin avulla ja ruoka oksetti yli kaiken. Kävin kuitenkin jaloillani ja katetri poistettiin. Pissaaminen kävi niin kipeää sen jälkeen että itku tuli. Mutta! kolmantena päivänä pystyin kävelemään jo ruokasaliin syömään ja käymään suihkussa itsenäisesti. 4pv voisin kehua olleeni jo melko ketterä ja opetelleeni vauvan hoidon alkeita paljon :) Sairaalassa aika kului tuskissa ja kyynelissä. Välillä oli ikävä kotiin murua ja ilonaa, toisena hetkenä itketti hormoonien takia kun vauvan imetys ei onnistu, välillä vaan tuntui että oli epäonnistunu kaikessa. Onneksi sen jälkeen tilanne rauhottui ja loput päivät meni (tottakai välillä hepuloidessa!) mutta paljon iloisemmalla mielellä:)

 

perjantaina saatiin lupa lähteä kotiin ja voi sitä onnea <3 Kaikkia hassuja kommelluksia matkalla tapahtui kyllä ja ukko riepu oli puettu liian isoihin vaatteisiin ja säälitti niin pirusti kattoa sitä niissä jättiläis toppapuvuissa. En vie sitä ulos ennenku sillä on oman kokoset vaatteet!

Eka yö jännitti hulluna, mutta kaikki meni hienosti :) ukko oli kiltisti ja mulla pysyi maltti hyvin. Saatiin nukuttua 2-4h pätkiä ja päivänkin jaksoi sitten ihan kivasti. Pääsin käymään jopa kaupassa ja pikkumies jäi isukin hoitoon. Oli tosin nukkunut koko sen ajan :D mutta silti. Mulla on maailman lutusin lapsi <3

 

 

blöörrhh peilistä kurkkii pullanaama..

Viikko taas kulunut ja mieli on vain huonontunut. Ihan kun tarpoisi jossain harmaassa sementissä eikä etene mihinkään suuntaan. Monta päivää olen lykännyt kaikkia asioita ja mennyt vain takaisin sänkyyn kolmesti päivässä nuokkumaan. Tuntuu hyvältä olla peitto korvilla. Ulos ei huvittaisi edes astua. Melkein ahdistaa kun pitää koiraa käyttää. Siellä on kylmää, märkää ja tiet on peittyneet liukkaasta jäästä. Ilonakin inhoaa kävellä kun tassut eivät pidä :( Tietenki piha on osittain hiekotettu mutta vain osittain.

Otin kuvia itsestäni aamulla ja taas todellisuus iski mimmonen norsu sitä onkaan. Olin jo mielestäni hyvin "unohtanut" ja hyväksynyt, että nyt lihotaan hieman enemmän ja nopeammin kun normaalisti, mutta tämäkin on luonnollista. Tänään kuvia katsellessa silti halutti tyhjentää jääkaapin ruuat roskiin ja alkaa paastolle. Että sitä voikin kaksoisleuka turvota ja vartalo muuttua kauheaksi pinkeäksi palloksi. En näytä enää "seksikkäältä" omalta itseltäni. Käyttäisin sanoja (mitä kyllä muutkin käyttävät jo) : Pyöreä, tanakka, rehevä, naisellinen, turvonnut. hyih. Tajuan kyllä että enää 11viikkoa ja osa tästä lähtee, mutta paljonko ehtii tulla ennenkun yhtään lähtee pois?

Syömättä en tietenkään aio olla enkä edes mitään sinnepäin, en edes "laihduttaa". Elän nyt näin ja suljen silmäni tältä asialta. Poikaystäväni on ollut aivan äärettömän ihana vaikka en tiedä tajuaako hän edes kuinka paljon tämä minun mieleeni vaikuttaa ja kuinka hyvä hän on nyt mulle ollu. Hupsuna omana itsenään hän on tukenu ja osoittanut rakkauttaan minua kohtaan pyöreästä vatsastani huolimatta. Ja sitten kun tämä on ohi ja pystyn aloittamaa liikunnan uudelleen niin kyllä asiat varmasti paranee nopeasti ja mieli myöskin.

Ärsyttää kyllä kun ihmiset ensimmäisenä "hormoonithan ne siellä sinuakin riivaavat vain". 7 vuotta masennusta sairastaneena tiedän kyllä milloin kyse on masennuksesta ja milloin siihen voi liittyä muutakin. Nytkin uskon kyllä että hormoonit "tehostavat" tätä huonoa oloa, mutta tuskin ovat ainoa tekijä. En kuitenkaan aio mitään lääkitystä tai muutakaan tällä hetkellä miettiä edes, koska oloni ei ole mitenkään dramaattinen. Lähinnä vain hieman alakuloinen/masentunut/pahamieli ja sen kanssa kyllä selviää ilman lääkkeitäkin. En halua pikkuista riskeerata millekkään turhalle :)

Harmittaa myös että minun unelma työpaikka olisi vapaana! ja en voi hakea siihen, enkä edes harjotteluun sinne. No toivottavasti paikka on avoinna taas parin vuojen päästä.

Sitten rakas ilona, sillä on juoksut jo viikon olleet. Ja hyi kauhea. Olen purkautunut kaikille että kuinka ällöltä koiran "ränkkänä" voi näyttää. Iloksemme ilona ei tietenkään itse yllä sitä puhdistamaan ja olemme sitten huuhtasseet ränkkänän pari kertaa päivässä ettei tulisi mitään tulehduksia yms. Koira vaikuttaa oikein nauttivan tilanteesta varsinkin kylpyhetkistä isukin kans, me omistajat taas emme ole niin innoissamme. Pelkät juoksut eivät tietenkään riitä vaan neiti oli siirtänyt sohvapöydältä mandariininkuoret sohvalle ja nautiskeli niitä. Ei hän niitä syönyt, vain hieman pureskeli ja maisteli. Seurauksena tästä "napostelu" hetkestä tietenkin sitten ripuli. Kapo on taas työllistetty.

Sain tänään raahattua itseni salille ystävän kanssa ja se kyllä hieman piristi. Ehkä tämä masistelu menee ohi kun saa liikuttua hieman enemmän.. :S prrhh. ainiin ja saatiin myös kivoja lasten vaatteita :) tulee oikein cool tyyppi meille sitten kun vähän kasvaa :)

ja mulla on ikävä minun blonditukkaa :(((