blöörrhh peilistä kurkkii pullanaama..

Viikko taas kulunut ja mieli on vain huonontunut. Ihan kun tarpoisi jossain harmaassa sementissä eikä etene mihinkään suuntaan. Monta päivää olen lykännyt kaikkia asioita ja mennyt vain takaisin sänkyyn kolmesti päivässä nuokkumaan. Tuntuu hyvältä olla peitto korvilla. Ulos ei huvittaisi edes astua. Melkein ahdistaa kun pitää koiraa käyttää. Siellä on kylmää, märkää ja tiet on peittyneet liukkaasta jäästä. Ilonakin inhoaa kävellä kun tassut eivät pidä :( Tietenki piha on osittain hiekotettu mutta vain osittain.

Otin kuvia itsestäni aamulla ja taas todellisuus iski mimmonen norsu sitä onkaan. Olin jo mielestäni hyvin "unohtanut" ja hyväksynyt, että nyt lihotaan hieman enemmän ja nopeammin kun normaalisti, mutta tämäkin on luonnollista. Tänään kuvia katsellessa silti halutti tyhjentää jääkaapin ruuat roskiin ja alkaa paastolle. Että sitä voikin kaksoisleuka turvota ja vartalo muuttua kauheaksi pinkeäksi palloksi. En näytä enää "seksikkäältä" omalta itseltäni. Käyttäisin sanoja (mitä kyllä muutkin käyttävät jo) : Pyöreä, tanakka, rehevä, naisellinen, turvonnut. hyih. Tajuan kyllä että enää 11viikkoa ja osa tästä lähtee, mutta paljonko ehtii tulla ennenkun yhtään lähtee pois?

Syömättä en tietenkään aio olla enkä edes mitään sinnepäin, en edes "laihduttaa". Elän nyt näin ja suljen silmäni tältä asialta. Poikaystäväni on ollut aivan äärettömän ihana vaikka en tiedä tajuaako hän edes kuinka paljon tämä minun mieleeni vaikuttaa ja kuinka hyvä hän on nyt mulle ollu. Hupsuna omana itsenään hän on tukenu ja osoittanut rakkauttaan minua kohtaan pyöreästä vatsastani huolimatta. Ja sitten kun tämä on ohi ja pystyn aloittamaa liikunnan uudelleen niin kyllä asiat varmasti paranee nopeasti ja mieli myöskin.

Ärsyttää kyllä kun ihmiset ensimmäisenä "hormoonithan ne siellä sinuakin riivaavat vain". 7 vuotta masennusta sairastaneena tiedän kyllä milloin kyse on masennuksesta ja milloin siihen voi liittyä muutakin. Nytkin uskon kyllä että hormoonit "tehostavat" tätä huonoa oloa, mutta tuskin ovat ainoa tekijä. En kuitenkaan aio mitään lääkitystä tai muutakaan tällä hetkellä miettiä edes, koska oloni ei ole mitenkään dramaattinen. Lähinnä vain hieman alakuloinen/masentunut/pahamieli ja sen kanssa kyllä selviää ilman lääkkeitäkin. En halua pikkuista riskeerata millekkään turhalle :)

Harmittaa myös että minun unelma työpaikka olisi vapaana! ja en voi hakea siihen, enkä edes harjotteluun sinne. No toivottavasti paikka on avoinna taas parin vuojen päästä.

Sitten rakas ilona, sillä on juoksut jo viikon olleet. Ja hyi kauhea. Olen purkautunut kaikille että kuinka ällöltä koiran "ränkkänä" voi näyttää. Iloksemme ilona ei tietenkään itse yllä sitä puhdistamaan ja olemme sitten huuhtasseet ränkkänän pari kertaa päivässä ettei tulisi mitään tulehduksia yms. Koira vaikuttaa oikein nauttivan tilanteesta varsinkin kylpyhetkistä isukin kans, me omistajat taas emme ole niin innoissamme. Pelkät juoksut eivät tietenkään riitä vaan neiti oli siirtänyt sohvapöydältä mandariininkuoret sohvalle ja nautiskeli niitä. Ei hän niitä syönyt, vain hieman pureskeli ja maisteli. Seurauksena tästä "napostelu" hetkestä tietenkin sitten ripuli. Kapo on taas työllistetty.

Sain tänään raahattua itseni salille ystävän kanssa ja se kyllä hieman piristi. Ehkä tämä masistelu menee ohi kun saa liikuttua hieman enemmän.. :S prrhh. ainiin ja saatiin myös kivoja lasten vaatteita :) tulee oikein cool tyyppi meille sitten kun vähän kasvaa :)

ja mulla on ikävä minun blonditukkaa :(((

I dont cry for yesterday, there is ordinary world, i will learn to survive

Meillä kotona on ollu taas hankalaa, en tiiä onko ollut kaikilla meillä neljällä (minä,poikaystävä,ilona ja vauva). Itelläni on hermot ollu kireällä ja väsyttäny. Ilona on kaiken lisäksi ollut ripulissa ja oon valvonu huolissani siitä. Nukun muutenki niitten vessassa ramppaamisten takia huonosti. Onneksi herra poikaystävä on huolehtinut ilonasta tämän päivän ja otinkin kunnon päiväunet sen kunniaksi. Tietenkin oon paasannu "tutki sitten kakka" yms ihania juttuja. Ja kysellyt Tilapäis KaPolta (Kakkapoliisin) raportit ulkoiluiden jälkeen. Eilinen veriripuli ilonalla säikäytti minut kunnolla ja olin tosiaan taas eläinlääkäriin lähössä. Sain itseni kuitenkin hillittyä, kun ilona on muuten on ollut pirteä oma itsensä. Tänään on ruokakin pienessä määrin maistunut. Mutta KaPon toiminta jatkuu, toivottavasti pikkusella ripsa loppu ja ei tarvis sen kans enää ressata. Eläinlääkäriin tietenkin lähdetään heti jos vielä veriripuli jatkuu ja/tai koiran kunto huononee.

Ilona on myös ottanut itselleen sängyssä uuden paikan. Jalkopää ei neidille enää kelpaisi vaan hän mielellään nukkuisi meidän keskellä ja vielä peiton alla. Isukin tai äidin kainalossa jos vain mahdollista. Eilen kuitenkin päätettiin nauttia toistemme seurasta ja ilona siirrettiin jalkopäähän. Se murtuneen ja päättäväisen näkösenä sieltä oli kömpimässä takaisin valtaamalleen alueelle. Jotenkin tuntuu että tästä on tulossa seuraava tahtojen taisto meidän perheessä nimittäin en suostu siihen että ryttykuono pääsee valitsemaan parhaan paikan sängyssä.

Salilla on käyty tyttöjen kanssa mikä on ollu tosi piristävää urheilu johon yhdistetty kavereiden näkeminen tekee hyvää. Pääsee kunnolla kertomaan ilosia juttuja ja samalla kitisemään niistä ärsyttävistä. Ja juokseminen on nyt jäänyt tauolle ja oon alkanu sitten kävelemään.

Tunnen itseni norsuksi. Minun vatsa on singahtanut entisestään. Puntarille en ole ees uskaltanu mennä. Näen uniakin siitä kuinka ahdas olo mulla on. Menispä tämä viimeiset kolme kuukautta nopeasti. Tosin just mietin, että tämä 6kk mikä tuntui ihan hiiiirveen pitkältä ajalta sillon kun kuuli raskaudesta. "ekat 6kk on varmasti kauheimmat!" mutta sekin tuntuu menneen hirmu nopeasti. Eiköhän nämä viimeisetkin sitten. Piristää lisäksi esim. tänään postissa saapuneet vauvan mehiläismobiili ja pinniksen reunuste (voih! niin söpöjä). Poikaystävän äiti oli meidän vauvalle sellaiset tilannut. Eniten nuissa piristää se perheiden tuki mikä meillä on ja kuinka kaikki on niin iloisia tästä vauvasta. Pikkusiskokin puhuu "meidän vauvasta" mutta niinhän se onkin. Ollaan niin perhe ihmisiä että oon entistä onnellisempi kun saan jakaa tämän ilon niin monen ihmisten kanssa. Tuollaset asiat saa unohtaan sen todellisuuden että venyn norsuksi, repeän kahtia ja valun verta viikko tolkulla. Toivottavasti unohdan nuo myös jatkossa että osaan nautiskella tästä mikä nyt on meneillään.

  Mulla haluttaa myös shoppailla koko ajan! Ja kaikkea hullua niinkun koti permanentti hiuksiin pyörii mielessä. Tiedän, että ne ovat super tuhoisia enkä uskalla (toivottavasti) sitä toteuttaa. Shoppailu ja kaikki uudet jutut jotenkin piristää mieltä! Tänään kuitenkin 40e pelikoneesta voittaneena lupasin, että nyt saan shoppailla jotain pientä, ihan turhaakin ilman huonoa omaatuntoa itselleni. En jaksanu kiertää kun kaksi kauppaa läpi ja luovutin. Ei minun päällä vaan näytä mikään hyvältä ja vaikka näyttäis niin ne tuntuu nihkeiltä. Käyn ostamassa oikeasti kohta college housut ja hupparin (kokoa XL vähintään ettei heti mee pieneksi!) ja lihmuan niissä siihen asti että räjähtää. Poikaystävä varmaan olisi myös onnellinen tästä seksikkäästä muodon muutoksesta, mutta voisinhan satsata ja ostaa vaikka erivärisiä college settejä piristykseksi! :-))

Ainiin ja äiti on irlannissa siskon luona joten mulla on tylsää. Yleensä soittelen äitille joka toinen päivä ja nyt jo viikon tauko. Ja pahinta on että koska äiti on siskon luona niin siskokin on kiireinen ja yleensä senkin kanssa jutellaan joka päivä ja kitistään kaikesta toisille. Nyt mulla ei oo ollu ketään netti kitinä kaveria ja oonkin sit tosiaan joutunu hankkiin oikeaa elämää ja näkeen muita ihmisiä. Sehän on ollu kivaa piristystä mutta alkaa oleen jo vähän ikävä siskoa ja mammaakin. Onneksi kohta arki on taas takaisin:D

Sitten pari kuvaa kun ilona halailee minun masua :> ja tietty minun erotiikkaa tihkuvat kalsarit eli ujoimpien kannattee peittää simmut. :D